Samrat

En ollut nähnyt paria kaveria viimeksi kuin juuri ennen joululomia, kun nopeasti vaihdettiin lahjoja. Niinpä päätin sopia aikaisen illallistapaamisen viime viikon tiistaille. Mieleni tekevi intialaista ja niinpä kysyin kahdelta muulta neidiltä, mitä mieltä olisivat Samratista. Se sopi, jotent työ-ja koulupäivän jälkeen astelimme ravintolaan. Tai astelimme ja astelimme; kävelimme ensi ohi, koska ravintolan sisäänkäynti on helppo ohittaa. Se nimittäin sijaitsee Etelä-Esplanadilla sisäpihalla ja sinne pitää osata mennä juuri oikeasta kohdasta ennen kuin ohittaa läheisen ravintola Vespan. No, liikunta ennen ruokaa on vain hyvästä. 

Pääsimme kuin pääsimmekin lopulta sisään ravintolaan. Miljöö on sopivan intialainen olematta tyrkyttävä. Ravintola oli lähes tyhjä johtuen ajankohdasta, sillä kello oli vasta vähän vaille viisi. Eipähän ainakaan tarvitsisi odotella ruokaa kovin kauaa. Heti alkuun saimme korillisen ihanaa ohutta ja rapeaa leipää. Päälle sirotellut yrtit jäivät meiltä kaikilta hakuseen, mutta kenties kuminan siemeniä? Intialaisia mausteita nyt kuitenkin. Hakkaa tavalliset ravintoloiden pullamössöleivät mennen tullen.

Ravintolan hintataso on hivenen siellä kalliimman suunnalla näin opiskelijan lompakkoa ajatellen; pääruuat pyörivät suurimmalta osalta siinä 15:n ja 20:n euron välillä, erikoisuudet jopa yli. Ruokalista on kuitenkin kattava: on kasvisruokia, kanaa ja lihaa, kalaa, alkupaloja, intialaisia erikoisuuksia ja jälkkäreitä. Se, mikä kannattaa ottaa huomioon annoksia valitessa on se, että osaan tulee automaattisesti lisukkeena riisi, toisiin taas naan-leipä. Jos siis ehdottomasti haluaa riisiä, sen lisukkeisuus kannattaa siis tarkistaa. Tietysti erilaisia naan-leipiä ja riisejä saa tilattua erikseenkin ja silloin eteensä saa aikamoisen kipon, josta riittää kahdellekin.

Koska olin vielä menossa pumppiin illemmalla, en halunnut ahtaa itseäni täpötäyteen ja siksipä tilasin paistettua munakoisoa jogurttisessa maustekastikkeessa eli siis Baigan Ka Korma. Kastike oli ihanan makuista! Minä, joka en ole mikään soossi-ihminen tuhosin sen viimeistä tippaa myöten, pyyhkien lautasta vielä erittäin moukkamaisesti naanin palalla.  Munakoisojen makua kastikkeen alta ei maistanut, mutta ei se häirinnyt. Kastike oli juuri sopivan tulista, mutta samalla ihanan pehmeää.

Lisukkeeksi tilasin sipulisalaatin, jossa oli myös kurkkua ja tomaattia. Sotkin nekin soossiin ja ah! 

En täysin enää muista, mitä kaverini tilasi, mutta tandooriuunissa paistettua kanaa se kuitenkin oli. Tulista kastikettakin se sisälsi, sillä kamu tykkää tulisesta ruuasta. Hänen kielensä kestää jopa enemmän kuin omani. Hän piti kovasti annoksestaa ja tilasi lisäksi vielä valkosipulinaania, joka oli taivaallista! Itse olisin kaivannut vielä lisääkin valkosipulin makua, mutta ne, jotka eivät siitä niin tykkää, varmasti nauttivat hienostuneesta mausta.

Muistaakseni toinen kamu tilasi Tandoor Chicken -nimisen annoksen eli tandori-uunissa paistettua valkosipulilla, inkiväärillä ja kurkumalla maustetussa jougurtissa marinoitua kanaa ja naan leipää. Muistan sen siksi niin, koska kaveri joutui tilaamaan riisin erikseen. Hän ei oikein pitänyt mukana tulleesta kastikkeesta vaan piti sitä liian tulisena. Minusta ja toisesta kaverista (hänestä varsinkaan) soossi ei ollut kovin tulista. Hänkin piti muuten annoksestaan, mutta se oli kyllä iso! Kanaa oli paljon.

Jälkkäriä emme enää jaksaneet (minäkin ahmin sitä naan-leipää, mutta onneksi oli pump tulossa :D ), paitsi että siirryimme myöhemmin toisen kaverin kanssa nauttimaan vielä kahvit muualle. Samrat on hyvää intialaista, mutta ikävä kyllä sijainti tekee siitä tyyriin. Muissa Helsingin intialaisissa saa varmasti yhtä hyvää ruokaa halvemmallakin hinnalla. Tuskin enää palaan, mutta kuitenkin kokeilemisen arvoinen paikka.

Samrat Indian Cuisine

Etelä-Esplanadi 22 c (sisäpihalla)

09-611 001

Ma-To 11:00-23:00

Pe: 11:00-23.30

La: 12:00-23.30

Su: 14:00-22:00

Graniittilinna

Isäni oli kutsuttu jonkin hänen firmansa toimittajan puolesta teatteriin ja syömään viides päivä helmikuuta. Paikalle sai ottaa mukaan avecin, joten hän kutsui minut ja lupasin tulla mukaan (Jee ilmaiselle ravintolaillalle ja teatteriesitykselle!) Myöhemmin huomasin, että samalle päivälle osui myös Pikkulaskiainen Turussa! O-ou, mitäs nyt? “Onneksi” huomasin, että seuraavana päivänä (vasta klo 14, mutta kuitenkin) oli laitettu markkinointiviestinnän kurssin alkutentti. Että jos sitten kuitenkin jättäisi Turun väliin. Tapahtuma ei myöskään saanut kovin suurta kannatusta kaverien keskuudessa (lähtiköhän sinne oikein kukaan läheisimmistä kamuista??), joten ravintola & teatteri se siis olisi.

Ravintola paljastui Graniittilinnaksi Säästöpankin rannalla (vaikka alkuun hän sanoi minulle sen olevan Katajanokalla ja sen takia luulin meidän menevän Nokkaan) ja illan esitys nimeltään “Aurinko ja minä”, pääosissa (ja ainoissa sellaisissa) aina yhtä loistava Kyllikki Forssell ikääntyneenä ranskalaisena näyttelijättärenä Sarah Bernhardtina ja Santeri Kinnunen hänen sihteerinään Pitouna.

Laukun vaihdoksesta johtuen kävi se, mitä epäilin jo neiti Veen kanssa kahvilla ollessani: unohdin TAAS sen #%&½:n kameran kotiin. Oh, well. Eipähän tarvinnut vastata bisnesihmisten kyselyihin ja ihmetyksiin kuvien napsimisesta. (Ravintola-arviot ovat kivoja, mutta luonteeseeni kuuluen minusta on inhottavaa kysyä lupaa kuvaamiseen. En muutenkaan pidä tuntemattomille jutustelusta, varsinkaan kahviloissa/ravintoloissa. Tilaus riittää puheeksi. :D ) Jäätte siis ilman kuvia, mutta yritän kaivella muistilokeroitani mahdollisimman hyvin arviodessani illan tarjottavia.

Alkumaljana meille tarjottiin makeaa kuohuviiniä. Ihmettelin juoman makeusastetta, kun yleensä tarjotaan puolikuivaa tai kuivaa merkkiä. Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä enemmän han (yleensä) alkaa kaivata kuivempia laatuja alkoholijuomissaan, mutta koska en vielä ole saavuttanut sitä ikäpyykkiä (thank gosh), mielestäni kuohuviini oli oikein hyvää. Yritän tietysti parhaani mukaan totutella kuivempiin laatuihin ja siidereissä olenkin jo hyvin onnistunut siinä.

Alkuruokana saimme metsäsienicappuccino ja madeiravaahtoa. Annos tuotiin höyryävän kuumana, mikä lämmitti mukavasti hieman viileähkössä ravintolassa. Annos oli tosiaan kuin cappucino: tarjottuna kahvikupin tapaisesta keittolautasesta ja päällä vaahtoa. Huomasi kyllä, että kunnon kermaa oli käytetty. :D Itse vähärasvaista ruokavaliota noudattavana keitto maistui todella erilaiselta, kuin mihin olen tottunut, mutta totta kai se maistui mainolle! Kun harvoin syö, niin kermakin käy. En ole koskaan juonut madeiraa, joten en osaa kommentoida vaahdon maun autentisuutta, mutta hyvälle sekin maistui. En myöskään muista, mitä sieniä keittoon oli käytetty (olisivatko olleet kantarelleja? Lisäksi en nyt enää tässä vaiheessa tarkkaan muista keiton makua), joten keiton maun autenttisuuden arviointi ei ole kovin tarkkaa. Sen voin sanoa, että sienille se maistui ja joukossa oli myös pieniä sienenpalasia. Mmm! Jossain vaiheessa täytyy taas tehdä sienikeittoa.

Pääruuaksi tarjottiin lohta, ja vaikka minulle oli varattu kasvisruoka, niin valitsin kuitenkin lohen, koska sitä tulee syötyä vain, jos iskä on sitä ostanut. :D Lisukkeena kalan kanssa tarjottiin (muistaakseni) tomaattista kastiketta sekä juureksia (sipulia, paprikaa ja porkkanaa). Lohi oli jätetty ihanan pehmeäksi ja se melkein suli suuhun. Siitä huomasi, kuinka usein kotona tehdyn lohen paistaa liian kypsäksi. Mmm! Annos oli kyllä todella iso, mutta niin maistuva, että söin sen kokonaan pientä palaa lukuunottamatta. Juurekset olivat myös hyvin tehtyjä, mutta kastikkeen maku ei jotenkin sopinut minun makunystyröilleni. En ikävä kyllä muista, oliko se todella tomaattista (kirjoitin kyllä nämä selitykset heti ravintolaillan jälkeisenä päivänä muistiin), mutta lisäksi siinä oli jotain, joka ei minuun vedonnut. Mutta siitä huolimatta taattua hienon ravintolan laatua! Ruuan kanssa tarjottiin tietysti valko- tai punaviiniä. Itse otin valkoista, joka oli erinomaista Chardonnayta. Olisiko ollut italialaista? (Inhottavaa kirjoittaa tällaista postia, josta en muista puoliakaan eikä ole edes kuvia… :( Oh well.

Jälkkärin saimme vasta teatteriesityksen välitauolla, sillä aiksempana vuotena oli kuulemma tullut kiire siirtyä kolmen ruokalajin illallisen jälkeen teatteriin. Kaupunginteatteri sijaitsee about Töölonlahden toisella puolella, joten kyllä sinne jonkin aikaa kävelee plus vaatteiden vaihdot jne. Jälkkärinä saimme pienen, kippomaisen suklaatryffelin, jossa oli päällä pistaasipähkinä. Lisäksi kahvi ja avec eli maun mukaan joko konjakki tai (muistaakseni) calvados. Suklaa oli juuri sopivan pieni makea jälkkäri ja pistaasin suolaisuus toimi hyvin muun tryffelin kanssa. Minulle kävi töppäys kun onnistuin läikyttämään kahviani calvadokseeni! Great… Calvados (tai joku muu, mikä) oli kuin vahvaa siideriä ja omenoistahan se tehdään.

En nyt jaksa enää etsiä teille tietoa calvadoksesta, koska tässä pitäisi alkaa jo kandia ja muita hommia tekemään. Mutta vielä lyhyesti esityksestä: todella hyvä, Kyllikki Forssell osaa kyllä ammattinsa; samoin tietysti myös Kinnunen. Esitys ei ole kyllä minun iköluokalleni suunnattu, muttei se kyllä alkanut puuduttaa minua. Samaan aikaan Kaupunginteatterilla oli Spring Awakening-musikaalin ensi-ilta ja me eksyimme vahingossa sen näyttämön puolelle ja ihmettelimme, kun on niin nuorta väkeä tulossa katsomaa.  Onneksi osasimme nopeasti siirtyä Pienen Näyttämön puolelle. Ei esitystä kyllä olisi enää sinänsä kauemmin jaksanut katsoa, mutta olen kyllä paljon huonompiakin nähnyt! Ilta (ja koko päivä) oli siis erittäin onnistunut. Toivottavasti iskälle tulee lisää näitä avec-tilaisuuksia. 

Graniittilinna

Säästöpankinranta 6

020 7424 250

www.graniittilinna.com

Ma 11.00 – 22.00

Ti – Pe 11.00 – 00.00

La 14.00 – 00.00

Helsingin Kaupunginteatteri

Eläintarha 5

09-3940 22

Tofuinen tomaatti-paprikakeitto sekä tofu-kasvismunakas

Mulla ja mun äidillä on hyvät välit. Me voidaan puhua lähes kaikesta keskenämme (on tietty asioita, joista en kerro edes sille…) ja hengailla yhdessä kuten kaverit ainakin. Lisäksi se on kans tosi liikunnallinen ja sen kanssa on kiva käydä kävelyllä, hiihtämässä ja pyörälenkillä. (Ens kesänä Porvooseen! :) ) Totta kai me myös tiuskitaan ja riidellään välillä, koska molemmat ollaan temperamentisia ja piikikkäitäkin. Mut silti. Mun äiti on tosi jees! :D

Lisäksi äiti tykkää laittaa ruokaa eikä ole epäluuloinen uusien ruokalajien kokeilemisessa. Oonkin saanu tän ruoka- ja leipomisinnon äidiltä, koska kun olin pieni, ni äiti teki paljon pullaa, piirakoita ja sämpylöitä, ja tietty laitto ruokaa. Nyt sitten vanhemmiten aloin auttamaan ja tekemään itse ja nyt, kun viikonloppuisin joskus menen hänen luokse käymään, niin me aina laitetaan ruokaa yhdessä. Koska äitikään ei syö punaista lihaa, mutta tykkää kasviksista ja tosiaan haluaa kokeilla kaikenlaista uutta, niin pari-kolme viikkoa sitten tehtiin tofua. Tomaatti-paprikakeittoa tehtiin 25.1. ja tofu-kasvismunakas oli vuorossa muistaakseni seuraavan viikonloppuna. Tämän siitä saa, kun ei heti päivitä blogia… Oh well.

Ostin joskus pari vuotta sitten Kirjamessuilta kirjan ‘The Tofu for health cookbook’, (Wendy Sweetser, jo sukunimi lupaa hyvää :) ) joka siis sisältää paljon erilaisia tofuohjeita. En ole varmaan koskaan tehnyt mitään ruokaa sen avulla, joten tässä muutama viikko sitten päätin selailla kirjaa ja katsoa, josko sieltä löytyisi seuraava viikonlopun ruoka. Jännää on se, että monet ohjeet sisältää sekä tofua että lihaa, kuten kalaa, kanaa tai jopa possua. Et ihan täydellinen vegetaristi-kirja se ei ole, mutta tietty ne muut lihat voi jättää pois. :) Oon ite tottunu käyttään vaan yhtä lihaa kerrallaan, mut kait sitä joskus vois kokeilla, et miten tofu taipuu muiden kanssa. Kirjassa on myös ihana tofu-juustokakun ohje, johon pitää ehdottomasti tarttua!

Miksi siis tämä keitto? Olen pitkään halunnut tehdä tomaattikeittoa (oikein sellaista paksua ja tulista, joka lämmittäisi paukkupakkasilla) ja törmäsinkin sellaiseen ohjeeseen. No, se ei ole niin sakea ja tulinen kuin mitä alunperin ajattelin tekeväni, mutta kuitenkin siitä tuli hyvä. En enää tarkkaan muista, muutimmeko reseptiä; taisimme lisätä sinne vähän lisää pilkottuja kasviksia. Joka tapauksessa, keitosta tuli juuri sopivan tomaattinen ja paprikainen; tosin väri olisi voinut olla punaisempi, mutta se olisi vaatinut vaikka tomaattimurskaa. Tofun ansiosta keitto ei jää liian kevyeksi vaan on juuri sopiva kevyt ateria esim. sadesäällä, kun ei oikein voi liikkua ulkona. Itse asiassa, otin loput keitosta eilen pakkasesta ja herkuttelen tänään, vaikkei nyt enää olekaan paukkupakkaset. Tässä on tullut herkuteltua ja juhlittua muutama päivä putkeen, joten kevennys tähän väliin on paikallaan. :)

Paahdettu tomaatti-punainen paprika-tofu keitto

kuudelle

6 punaista paprikaa pilkottuna

8 isoa, kypsää tomaattia puolitettuina

250 g (1 pkt) tofua

oljyä

1 rkl sokeria

2 tl meiramia

suolaa ja pippuria

1 punainen sipuli pieninä kuutioina

2 valkosipulinkynttä murskattuina

8,5 dl kasvislientä (keitä vettä ja lisää kasvisliemikuutio tai kaksi)

silputtuja basilikan lehtiä koristeeksi

(Me emme paahtaneet mitään uunissa, mutta se varmasti antaa hienon maun keittoon.) Kuumenna uuni 190 asteeseen. Levitä paprikat, tomaatit sekä tofukuutiot leivinpaperoidulle uunipellille. Pirskottele päälle öljyä ja ripottele sokeria sekä meiramia. Sekoita ja paahda noin 45 minuuttia. Öljyä laakea kattila, lisää sipuli sekä valkosipulit ja kuullota muutama minuutti miedolla lämmöllä, jotta sipulit eivät kärähdä ruskeiksi. Lisää paahdetut vihannekset ja tofu, sitten kasvisliemi ja anna kiehua. Siirrä pois levyltä ja anna jäähtyä hetki ennen soseutusta. Lisää vettä tarpeen mukaan ja tarkasta maku. Anna lämmitä uudelleen liedellä hetki ennen tarjoilua. Koristele basilikanlehdillä.

Viikon päästä olin taas äidillä ja menu jo mietittynä: munakasta! Muna on todellinen ravintopommi, mutta sitä tulee syötyä melko harvoin. Nyt kuitenkin ajattelin, että munakas olisi täydellinen valinta kävelylenkin päälle. Lisäksi vihanneksia ja tofua: avot! Ja ohje samaisesta kirjasta vielä, joten tässä kuussa olen ainakin onnistunut tavoitteessani käyttää tuota mainota kirjaa vihdoin ja viimein. Itse asiassa ohje on tortillan nimellä (ja sisältää chorizo-makkaraa, iuh!), joten kun aina syödään tortilloja (eli siis niitä vehnälättyjä), niin sanamuoto on väärä. Fajitaksia ne taitavata olla. Menen aina sekaisin näiden espanjalaisten ja meksikolaisten ruokien kanssa, kun nimi tulee täytteistä tai jotain muuta vastaavaa… No, nyt taas harhaudun aiheesta.

Mielipide: maistuvaa! Ja iso annos, vaikka teimmekin puolikkaan annoksen! Tästä riitti minulle lähes koko viikoksi! En tosin suosittele tortillan niin pitkää säilytysaikaan jääkaapissa, sillä tofu alkaa parin päivän jälkeen ikävästi mustua. Eikä ruoka muutenkaan ole enää parhaimmillaan neljän päivän jälkeen… Munakkaan teossa kannattaa muistaa alkaa heti munien kaadon jälkeen haarukalla sekoittamaan massaa keskeltä reunoille ja toisinpäin, jotta munakas paistuu tasaisesti. Liian löllö munakas ei ole kivaa… :)

Tofutortilla

neljälle

öljyä

250 g tofua kuutioituna, esim. savutofua

1 tl paprikajauhetta

1 keltainen tai oranssi paprika kuutioituna

1 kesäkurpista pilkottuna

6 chorizo-makkaraa kuorittuina ja pilkottuina (arvaattekin ettemme käyttäneet tätä :D )

3 (luumu)tomaattia kaltattuina ja pilkottuina. (Kalttaus tapahtuu laittamalla kokonaiset tomaatit kiehuvaan veteen, jotta kuori irtoaa paremmin)

50 g pakasteherneitä

8 suurta munaa

ruohosipulia

suolaa ja pippuria

Paista tofua ja paprikajauhetta öljytyssä, laakeassa pannussa n. 5 minuuttia, kunnes tofu alkaa ruskistua. Siirrä syrjään lautaselle. Lisää öljyä ja paista paprikoita, kesäkurpitsaa, (makkaroita) n. 10 minuuttia. Lisää kuutioidut tomaatit, herneet sekä tofu. Riko munat kulhoon yhdessä ruohosipulin kanssa, mausta suolalla ja pippurilla ja kaada pannulle. Paista miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia kunnes munakas on hyytynyt tasapuolisesti (muista sotkea haarukalla) ja alkaa tummua. Tarkasta vaikka nostelemalla munakasta reunoilta. Munakkaan voi vielä paahtaa uunin grillivastuksen alla kääntämällä välillä puolelta toiselle. (Me jätimme väliin, sillä munakas kyllä hyytyi hyvin pannullakin.) Tarkasta, että keskus on tiivis. Tarjoa heti.

Mukavaa vuosijuhlaviikkoa kaikille! Yritetään kaiken ohjelman lomassa muistaa myös syödä terveellisesti ja liikkua!

Iskän synttärilounas

Aina niin yhtä rakas ja ihana isäni täytti 61 vuotta 25.1. ja sen kunniaksi piti tietenkin matkustaa Korsoon valmistamaan kunnon juhlalounas! Volbeatin keikan takia juhlistimme jo 24.1. päivä, joten iskä myös sai avata lahjansa ennakkoon. (Pieni kannettava cd-soitin/radio sekä pieni viinilasinpuhdistin. Nyt iskä voi kuunnella levyjä kotona ja mökillä sekä tiskata punaviinilasinsa pohjia myöten. :D )

Iskän tulppaanipuska. Kuka sanoi, ettei miehellekin voi ostaa kukkia?

Menun suunnittelu oli tietyst aloitettu jo hyvissä ajoin eli siis mitä minä haluaisin kokeilla tehdä ja mitä niistä iskä hieman tyypillisenä suomalaisena, ei-niin-avoinna-kaikelle-uudelle-tyyppisenä miehenä haluaisi syödä. Alkuruuaksi vakiintui jo melko aikaisessa vaiheessa blinit, koska en ole koskaan syönyt niitä, mutta halunnut jo pitkään kokeilla. Lisäksi nythän on bliniviikot siellä sun täällä ravintoloissa, joten herkku olisi hyvin ajankohtainen. Kahvin kanssa ajattelin valmistaa tiramisua, sillä en ole sitäkään pitkään aikaan syönyt ja rakastan kaikkea kahvista, mutta kun kuulin, että tätini oli kutsunut meidät samana iltana luokseen kahveille, piti joku herkku jättää pois. Rajansa kaikella, jopa synttäripäivänä… Pääruuaksi olin ajatellut valmistaa tonnikalarullan, mutta kun iskä päätti tilata joululahjaksi saamallaan DeliCardilla ankkaa, niin kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi pöytään laitettiin ankkaa ja appelsiinikastiketta! Jälkkäriksi olin miettinyt pannacottaa hyytelösokerista (en suostu käyttämään liivatetta jälkkäreissäni), mutta kun Chicin ranskalaisesta illasta sain saaliikseni monta palaa itsetehtyä patonkia, päädyinkin leipävanukkaaseen. Myös sitä olen halunnut kokeilla melko kauan. Voilà, mikä ateria meille tulisikaan! Iskä hommasi kuohuvan (Veuve "Keltainen leski" Clicquota) ja viinit, kauppareissu lauantaina aamupäivällä ja eikun hihat ylös!

Blini paistuu

Äiti oli vastuussa blineistä ja ankasta sekä riisistä, minä hoidin jälkkärin, kastikkeen sekä vihannekset. Iskäkin siinä jotain huseerasi, mm. kaatoi lisää kuohuvaa (jepjep, aloitimme kokkauksen kilistämällä ensin) ja kattoi pöydän. Ja vei roskat. :D Äiti oli jo aikaisemmin aamulla laittanut blinitaikinan turpoamaan ja siinä hän ne sitten paistoi alkuruuaksi. En ollut koskaan ennen niitä maistanut, mutta hyviä ne olivat! Siis smetanan, punasipulin ja mädin kanssa; pelkästään blinit maistuvat melko happamilta johtuen niihin käytettävistä tattarijauhoista. Rasvaista, mutta ah, niin hyvää! Yleensä blinit ovat pieniä, koska blinipannut ovat pienempiä kuin meidän käyttämä pannu, mutta tuollainen yksi iso on minun kokoiselleni tytölle juuri sopiva alkupala. Hmm, näitä täytyy kyllä vielä ehtiä tehdä uudemman kerran tänä talvena ja sillä kerralla haluan itse tehdä ne alusta loppuun.

Blini täydessä tällingissä

Blinit (ohje tattarijauhopaketin kyljestä)

n. 25 kpl

10 g hiivaa (n. 2 tl)

2,5 dl haaleaa maitoa

1,5 dl tattarijauhoja

1 dl vehnä-tai riisijauhoja

0,75 dl kermaviiliä

1 munankeltuainen

1 munanvalkuainen

1 maustemitta suolaa (joku n. 1 tl veikkaan)

Sekoita hiiva maitoon ja lisää jauhot, kermaviili, keltuainen sekä suola. Sekoita tasaiseksi ja annan nosta puoli tuntia. Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi ja sekoita varovasti taikinaan. Paista voidellussa pannussa. Tarjoile blinien kanssa mätiä, kermaviiliä tai smetanaa sekä hienonnettua punasipulia.

 

Iskä oli ostanut hyvää (muistaakseni) itävaltalaista viiniä, jota ei Suomesta saa.

Seuraavana lautaselle siis nosteltiin ankkaa ja appelsiinikastiketta. Luulin, että olin unohtanut reseptit Korsoon, mutta löysinkin ne jälkkärikirjan välistä, wohoo! (Tästä tulee piiitkä posti, joten käy hakemassa vaikka jotain naposteltavaa, ettei tule nälkä kesken luvun. :D ) Ensimmäinen kerta, kun tein kastiketta ja se onnistui mainiosti! Ihanan appelsiininen maku! En yleensä käytä kastikkeita, mutta totta kai tätä nyt piti lorotella. Ohje on pitkä, muttei kuitenkaan vaikea. Me jätimme pois kuoren leikkaamisen ja vain raastoimme sen. Ei tässä nyt ruveta hifistelemään ja kuorensuikaleita ryöppäämään. Meillä ei ollut Grand Manier-likööriä, mutta laitoin sen sijaan jotain…voi ei, apua, en muista, mitä se oli! Iih! Jokin makea viinin tapainen juttu se oli; pakko vielä muistaa torstaina katsoa, jos Korsosta löytyisi vielä toinen pullo! Oli miten oli, hyvää tuli. Katsokaa vaikka:

Ankkaan tuli…ankkaa. :D Ensin se paistettiin kovalla lämmöllä pannulla, jotta rasva saisi kyytiä. Ja huh, että siitä linnusta lähtee rasvaa! Sitten vielä folioon ja lämpöhoitoon uuniin. Ankan maku on melko… no, vahva. Jossain siinä punaisen lihan ja kanan välimaastossa. Riistan maku, sanoisin. Hankala arvioda, kun en syö riistaa tai punaista lihaa. Pari kertaa vuodessa syötynä todella maukasta, mutten kyllä söisi joka viikko. Olisimme voineet paistaa sitä hivenen kauemin, sillä liha jäi melko sitkeäksi. Lintu kyllä oli uunissa hivenen ohjeen mukaista aikaa kauemmin; tosin ohjeessakin se saa jäädä paistettaessa vähän punaiseksi. Ankan koostumus vain taitaa olla hivenen sitkeä. Lisukkeeksi laitoin itämaisia vokkivihanneksia, sipulia sekä sokeriherneitä. Kiinalainen tunnelma! :D Kastike sointui täydellisesti ankan kanssa, sillä yleensäkin linnut tykkäävät hedelmistä.

Valmis annos, nam nam!

Ankkaa ja appelsiinikastiketta
Helsingin Sanomat, Ruokatorstai joskus tammikuussa

2.3 ankan rintafileetä à 350 g

suolaa, pippuria

Appelsiinikastike:

1 rkl öljyä

1-2 salottisipulia

2 rkl sokeria

½ dl vaaleaa balsamicoa

2 appelsiinia

2 dl vahvaa kanalientä (tai 1 dl demi-glacea ja 1 dl vettä)

tilkka vettä

½-1 rkl maissitärkkelystä

(tilkka Grand Manier-likööriä)

suolaa, pippuria

Pyyhi ankanrinnat kuiviksi paperilla. Tee rasvapintaa veitsellä viiltoja niin, että siitä muodostuu ruudukko. Aseta ankanrinnat kylmään pannuun ja laita sitten levy päälle, jotta rasvasta sulaa mahdollisimman suuri osa. Paista ensin rasvapuolelta 5-6 minuuttia niin, että lintuun tulee rapea, ruskea pinta. Toisen puolen paistamiseen riittää 1-2 minuuttia. Mausta. Laita ankanrinnat uunivuokaan ja kypsennä 175 asteisessa uunissa 12-15 minuuttia. Liha saa jäädä punertavaksi. Kiedo liha folioo ja anna vetäytyä vähintään 15 minuuttia ennen leikkaamista.

Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipulia muutama minuutti. Siirrä sivuun. Pese toinen appelsiineista ja leikkaa kuori ohuelti veitsellä tai sitrusraudalla. Purista molemmista hedelmistä mehu, n. 2 dl. Sirottele sokeri puhtaan ja kuivan kattilan pohjalle, laita levy päälle ja annna karamellisoitua. (Varo, jämähtää helposti kiinni lusikkaan ja palaa myös pohjaan, jos antaa olla liian kauan.) Kaada ruskistuneen sokerin joukkoon balsamico ja anna kiehua, kunnes sokeri on lähes liuennut. Lisää joukkoon appelsiinimehu ja sipulisilppu, keitä n. 5 minuuttia. Lisää kattilaan kanaliemi ja annan taas kiehua muutaman minuutin. (Kiehauta sillä välin vettä kattilassa ja ryöppää appelsiininkuorisuikaleita siinä parin minuutin ajan. Valuta suikaleet.) Siiviloi liemi halutessasi. Saosta veteen sekoitetulla maissitärkkelyksellä, anna kiehahtaa. Lisää kastikkeeseen appelsiininkuori. (Mausta liköörillä.) Tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Leikaa liha vinoviipaleiksi, tarjoa appelsiinkikastikkeen ja haluamasi lisukkeiden kera.

Leipävanukas odottamassa uunin vapautumista

Mm. Kathy (www.kathyylchan.com), yksi lempiruokabloggaajistani, on hehkuttanut vanukkaita niin pitkään blogissaan (hän voisi varmasti elää pelkällä banaanivanukkaalla ja Otton jäätelöllä :D ) ja tietysti minäkin olen halunnut kokeilla sellaista herkkua! Kun sain vielä mukaani kokkausillasta muovipussillisen patonginpaloja, en voinut jättää tilaisuutta käyttämättä! Omaan tuttuun tyyliin aluperäistä ohjetta piti muokata, mm. lisätä siihen Bailey’siä. Paaljon Bailey’siä myös tuli laitettua, sillä vanukkaan päällimmäinen maku oli karamelli. :D Uups… Muutoin en ollut siihen kovin tyytyväinen, sillä se ei oikein maistunut miltään. Pöh… Käytin kyllä sokeria ihan ohjeen mukaan (Speksin intiaanisokeria!), mutta ehkä leivän ja nesteen määrä ei ollut ihan oikeassa suhteessa ja maitoa tuli lorotettua liikaa. Pelkäsin herkun nimittäin jäävän liian kuivaksi. Halusin vanukkaasta suklaisen, mutta kevyemmällä otteella, joten sulatetun suklaan sijaan lisäsin vanukkaaseen kaakaojauhetta. Arvatkaas vaan, kannattiko? No ei kai, suklaa on aina suklaa… Kun leipoo, niin hiiteen kaloriataulukot!

Olin nähnyt unta, että unohtaisin paistaa vanukkaan vesihauteesta, ja niin myös tapahtui! Tosin kuten unessa, muistin sentään suht koht ajoissa ja lisäsin veden uunipannulle hiukan myöhemmin. :D Seuraavalla kerralla täytyy kokeilla ihan oikeaoppista vanukasta. Kenties sitä Kathyn hehkuttamaa banaania, tai ihanalta kuulostavaa mokkaa! Suklaa nyt ei voisi epäonnistua ja taitaa minulla olla kurpistavanukkaankin ohje ensi syksyä varten…

Suklaacroissant-vanukas

Alkuperäinen ohje: Suklaa; 365 vastustamatonta makuelämystä (Jennifer Donovan)

6 pientä tai 3 suurta suklaacroisantia

5 munaa

1 tl vaniljaesanssia

100 g (1 dl) sokeria

1 ½ l maitoa

vaahdottamanta kermaa tarjoiluun tai jäätelöä (maun mukaan)

(kerma-tai kahvilikööriä)

Kuumenna uuni 150 asteeseen. Leikkaa croissantit noin 5 mm:n paksuisiksi viipaleiksi ja laita ne 2 l:n uuninkestävän vuoan pohjalle. Vatkaa munat, vanilja ja sokeri kulhossa, lisää joukkoon maito. Laita vuoka vesihauteeseen (eli siis laita uunipannu syvään uunipeltiin, laita uuniin ja kaada pelti puolilleen vettä) ja paista uunissa 40-45 minuuttia tai kunnes reunat ovat kiinteitä, mutta vanukas on vielä hieman hyytelömäinen keskeltä. Anna jäähtyä 5 minuuttia ennen tarjoilua. Tarjoa kerman tai jäätelön kanssa.

Huhhuh! Nämä kaikki plus vielä lisää skumppaa ja mokkapaloja tädin luona! No, sunnuntaina sitten sainkin jonkun ihme taudin (en kyllä näistä ruuista!) ja ruokahalu palautui normaaliksi vasta perjantaina, joten sainpahan lauantain kalorit kulutettua ja toiveeni vähäisemmästä alkoholin käytöstä toteutui… Ei kyllä tavalla, jolla olisin halunnut… Joka tapauksessa, lauantai oli menestys! On se sentään hauskaa kokata ja syödä (ja juoda) välillä oikein kunnolla! Kerrankos sitä tässä eletään; kyllä sitä aina ehtii kuluttaa.