keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Ranskalaisittain Rovaniemellä ja Pirkon Pirtissä tuntureiden keskellä



Raffaello

Kun on ala-ja yläasteella perheellämme oli pienoinen traditio aina vanhempien talviloman aikana reissata Saariselälle hiihtämään. Napisin hiihtämisestä aina enemmän tai vähemmän, mutta breikki koulutyöstä oli aina tervetullut ja mökkielämä pikkukaupungissa sen verran mukavaa, etten vastaan paljoa haronut. (P.s. tämän vuoden retkestä voitte lukea osoitteesta http://tj.kyweb.fi/)
Niin kauan kuin muistan olemme menomatkalla tehneet ruokaostoksen Rovaniemellä ja käyneet myös syömässä. Usein (perheellämme on ollut paaaljon traditiota Saariselän reissulla) olemme olleet Fransmannissa, ja vaikka yleensä haluankin kokeilla uusia paikkoja, viime Fransmannista on sen verran aikaa, että käynti tuntui melkein “uudelta”.


Kuten näkyy, ravintolan lista on laaja ja kattaa niin alkupalat ja keitot (4,7 €-10,7 €), salaatit (n 14,5 €), pasta-ja kasvisruoat (12,2 €-14,4 €), ruukkuruoat (13,90 €-15,20 €), pari leipää (13,90 € ja 14, 50 €), kala-ja äyriäisruuat (n. 20 €), lintu-ja liharuokia (15 €-59 €) ja jälkkäreitä (2,5 € -8,8 €). Myös lapsille on oma listansa samoin kuin kaksi menu-kokonaisuutta àla Rhône sekä Provence. Myös viinilistat ovat kohtuullisen laajat. Ravintola kuuluu S-ryhmään, joten kaikki varmaan arvaavat, millaisesta paikasta on kyse. Kyseisenä päivänä oli myös viimeista päivää voimassa erityinen Lappi-lista, jolta löytyi tietysti poroa, mutta myös erilaisia kaloja.




Broilerisalaatti 14,50 €: Pariloitua broilerinfileetä, salaattia, tomaattia, kurkkua, punasipulia, paahdettuja kurpitsansiemeniä, marinoitua omenaa, cantaloupe-melonia ja omena-jogurttikastiketta


Kuka olisi arvannut tilaukseni oikein ilman kuvaakin? That right, kanasalaattia! Olenpas niiin yllätyksellinen.... Ainesosalista oli laaja sen mukainen oli annoskin. Hyvää, nam! Ei liikaa kanaa, ihania kurpitsansiemeniä, raikkaita salaatteja, sipulia (ja henki haisi sitten loppupäivän sipulilta, ainoa huonompi homma…) ja vielä hyvää kastiketta! Tosin annoksen tullessa pöytään olin jo ehtinyt unohtaa, mitä sen piti olla, joten en voinut keskittyä omenan maun etsimiseen. Ihan hyvä kastike se kuitenkin oli. 



Iskä valitsi kalaa Lappi-listalta enkä nyt ikävä kyllä muista, mitä se oli, mutta hän kehui sitä oivalliseksi ja siltä se myös minusta maistui. Jälkkäriä emme ottaneet, vaikka jätskiä olisikin tehnyt mieli. Sen sijaan cappuccinot, joihin ikävä kyllä tulee maito maitojauheena suoraan koneesta. Pöh. Missä on S-Ryhmien oikea maito? Kysynpähän vaan! Ei muuta mukistavaa, S-Ryhmä pitää laatunsa (tai sen puutteen) Napapiiriä myöten.


Fransmanni Rovaniemi
Sokos Hotel Vaakuna
Koskikatu 4
020 1234 695



Pirkon Pirtti


Monena kertana, kun olemme perheen voimin olleet Lapissa Saariselällä hiihtämässä, olemme yhtenä iltana syöneet ravintolassa. Sitä iltaa olen aina odottanut, sillä kukapa nyt ei tykkäisi syödä ravintolassa vanhempien piikkiin. ;) Tänäkään vuonna emme iskän kanssa tehneet poikkeusta vaan varasimme pöydän torstai-illaksi yhdeksi varmasti Saariselän suosituimmista ravintoloista (ja niitä kyllä riittää melkein kymmenen koko alueella) eli Pirkon Pirtistä. Iskän muistin mukaan tämä kerta on ainakin kolmas kerta kyseisessä paikassa, viimeksi ainakin itse muistan olleeni siellä kolme vuotta sitten.

Lumituiskun saattelemana saavuimme ravintolaan hieman ennen puoli kahdeksaa. Monet pöydistä olivat täynnä ja monissa oli yhtä lailla merkki varattuna olemisesta. Jos tänne haluaa tulla tiettynä iltana, niin pöytä on kyllä hyvä varata, vaikka viime kesänä ravintola onkin laajentunut 60 paikan verran.

Raskaan viikon jälkeen sopii kyllä herkutella (tässä vaiheessa siis 109 kilometriä hiihtoa!) ja siksi tilasimme alkuun alkudrinkit: iskälle Kir Royal (cassista ja kuohuviiniä) ja itselleni, kun nyt kerran Lapissa ollaan, Lakka Royal eli lakkalikööriä ja kuohuviiniä. En erottanut juomastani, että se maistui selvästi juuri lakalta eikä vain makeammalta kuohuviiniltä, mutta ei mitään valittamista. Hyvä alku iltaan.

Paikan lista hemmottelee lähinnä lihansyöjiä, mistä en tietenkään ollut yllättynyt. Kasvisruokia löytyy tasan yksi (bataattia ja vuohenjuustoa pääruokana) ja kanojakin vain yksi (kanaa vuohenjuustokastikkeen ja pastan kera). Vuohenjuustofaneja hemmotellaan sentään myös vuohenjuustosalaatilla. Muuten lista koostuu lähinnä porosta ja kalasta. Listalta löytyy mm. lankullinen kalaa eli kolmea eri kalaa (mm. lohta tietenkin) lankulla tarjottuna. Hyvää, jos tekee mieli kalaa.

Alkumietintähärdellin jälkeen (yritän siis syödä mahdollisimman kevyesti ravintolassakin, jokin valinta tuotti aluksi harmaita hiuksia) päädyin alkuruuaksi vuohenjuustosalaattiin marinoitujen ja grillattujen vihannesten kera. (No, on siinä sentään se salaatti kevyttä…) Kun vielä sain tarjoilijalta vahvistuksen, ettei juustoa ole mikään hirveä keko, vakuutuin valinnasta. Kommunikaatio-ongelmien takia sain tämän annoksen pääruuan kohdalla, joten esittelen tässä alkuruuaksi saamani kanttarellikeiton. Minun oli jo pidemmän aikaa (taas kerran käytän tätä määritelmää ”pidemmän aikaa”!) tehnyt mieli (sieni)keittoa ja listan ei punaista lihaa-ystävällisyys myös muokkasi valintani. Annokseen sisältyi ruohosipuli-savuporokerma, josta pyysin jättämään savuporon pois. Nautin poroista enemmän tunturissa kuin lautasellani, nähkääs.


Herkkutattikeittoa ja ruohosipuli-savuporokermaa

Ikävä kyllä sain annokseni SAVUPOROkerman kera tarjoiltuna. Hetkisen sadateltuani siirsin kerman keiton yhteydessä tarjoillun leipäviipaleen päälle ja annoin olla. Onneksi, sillä ilman poroa ja kermaa keitto maistui todella hyvältä! Se ei ollut liian kermainen, kuten ravintolakeitot yleensä saattavat olla, vaan juuri sopiva. En nyt niin suuresti erottanut kanttarellien makua (tosin kyseinen sieni on melko mauton), mutta nautin keitosta suuresti.



Toast Skagen ja kylmäsavustettua jäämerenlohta: katkarapuja tillimajoneesissa ja Kiveliön kylmäsavulohta


Iskä tilasi Toast Skagenin eli katkarapuja pienen pienellä leipäpalasella plus hieman savulohta ja yrttiöljyä ja mätiä. Iskä tykkäsi annoksestaan vaikka olisi mieluummin halunnut leivän tummana.
Tarjoilijan tullessa keräämään lautaset varmistin vielä tilaukseni ja laitoin kokille terveiset porosta. Tarjoilija oli saanut väärän käsityksen tilauksestani, joten onneksi huomautin! Olisin jäänyt vuohenjuustosalaatti saamatta! Poro keitossa korvattiin lisäämällä viiniä karahviini ihan kunnolla, joten erehdys ei mielestäni ollut loppujen lopuksi yhtään huono asia. :D Lisää viiniä on aina hyvä homma.


Vuohejuustosalaatti: marinoituja ja paahdettuja kasviksia sekä paistettua vuohenjuustoa

Alkuruuaksi tilasin, mutta pääruuaksi siis sain, vuohenjuustosalaatin. Vaikken ennen pitänyt yhtään vuohenjuustosta (mielestäni se maistuu villasukalle), niin tämä salaatti kyllä sai minut pyörtämään puheeni! Juustoa oli juuri sopiva määrä eli yksi keskikokoinen pala ja sen lisäksi mukavasti salaattia ja vihanneksia juuri sopivasti öljyttynä. Nams! Yllätyksenä jopa itselleni söin koko juustoköntin. Tarjoilija vielä vinkkasi loppuun, että vuohenjuusto kannattaa tarjoilla vaahterasiirapin kanssa, jolloin siirapin makeus peittää juuston villasukan maun :DSalaatissa oli mukana hedelmiä, joiden makeus yhdistettynä juustoon toimi mainiosti eli siis makea sopii vuohenjuustoon hyvin. Täytyy vihjata tuosta siirapista ja vuohenjuustosta äidille, joka tykkää ihan oikeasti mokomasta haisevasta ruokalajista. Tai sitten täytyy esitellä se hänelle synttärilounaan jälkkärin muodossa, hmm…



Paahdettua härän marmorifileetä ja kermaista kantarellimuhennosta

Iskä tilaama härkä oli kuulemma hyvää ja mureaa eikä liian raskasta, vaikka vähän perunoita jäikin lautaselle.


Banaani crème brulé ja suklaa-marenkisalaattia

Mitäs me sitten tilasimme jälkkäriksi? En ole syönyt jäätelöä ollenkaan koko viikkona, joten ajattelin tilaavani jäätelöä, jos sitä listalta löytyisi. No, löytyihän sitä ja olisi ottanut pistaasi- ja banaanijäätelöä ellei listalla olisi ollut myös Banaani Crème Bruléta ja suklaamarenkia. Suklaa on minulle varma houkutin, samoin crème brulé, jota en vieläkään ole ehtinyt valmistaa itse. Pirkon Pirtin tarjoama annos maistui ihanasti banaanilta; juuri sopivasti tuoden makua, mutta antaen myös päällyksen poltetulle sokerille mahdollisuuden maistua. Suklaamarenki käsitti pienen keon marenkia, valkoista suklaata sekä suklaakastiketta. Odotin maitosuklaata ja tumman suklaan fanina se olisikin mielestäni parempi vaihtoehto valkoisen sijasta, mutta koska banaani-brulén raikkaus antoi hyvän vastapainon suklaan makeudelle, oli annos taiten koottu. Marenkia ei kyllä ollut kuin pari pientä palaa; olisin odottanut isompaa annosta, kun marengit oikein mainittiin itse annoksen nimessä. No jaa, erittäin hyvää joka tapauksessa.



Suklaabavarois ja vadelmia

Iskä tilasi suklaa-bavaroisin eli (yllättävästi) minttuisen suklaakakkupalan jäätelöpallon ja vadelmaisen kastikkeen kera. Kastike peitti jäätelön maun alleen niin hyvin, ettemme päässeet selville sen mausta, mutta kakku oli ihanan minttuinen ja kastike ihanan marjainen. Raikas päätös aterialle myös toisella puolella pöytää.

Cappucinot vielä ihan viimeiseksi (tarjoiltuna Fazerin kääreellisen minttusuklaan kera) ja olimme valmiita maksamaan. Tai no, kai kaikki jo tässä vaiheessa arvaa että iskähän se laskun maksoi… Parasta oli, että kun iskä pyysi pientä laskua, niin sen hän myös sai! Suurennuslasilla olisi melkein voinut tarkastella! :D Pisteet siis tarjoilijallemme hyvästä huumorista (hänen naurunsa kaikui useampaan otteeseen naapuripöydistäkin) ja vielä ravintolalle minttusuklaiden tarjoamisesta laskun yhteydessä! Siitä viimeistään jäi hyvä maku suuhun!



Pirkon Pirtti on siis erittäin hyvä ravintola, varsinkin jos ei omaa mitään ruokarajoitteita. Ja kyllä kasvissyöjä ja vuohenjuuston ystäväkin vatsansa täyteen saa. Viinilista on melko suppea ja iskä (luotan hänen sanaansa enemmän viinejä tuntevana) ei pitänyt sitä kovin laadukkaana. Tilaamani Argentiinalainen valkoviini oli hieman tunkkaisen makuista meidän molempien makuun (siis raikkaan viinin vastakohta näin vertailukohtaa antaakseni) eikä iskän Argentiinalainen punaviinikään ollut ihmeellistä. Molempien mielestä (ja minä olin maistellut viikko sitten kuutta eri punaviiniä!) melko hailakan makuista. Iskä sanoi sen olleen pääruuankin kera melko pliisua. Uskon kuitenkin, että Argentiinalla on tarjota parempiakin viinejä.

Ilta oli erittäin onnistunut pienestä sekaannuksesta huolimatta. Kait sitä annoksia muunneltaessa tulee tottua ylläreihin. Ensi kerralla kyllä haluan jonnekin muualle, mutta Pirkon Pirtti on mielestäni todella hyvän laadun omaava lappilainen ravintola. Hintavahan sen on, kun alkuruuat olivat vähän päälle yhdeksän euroa ja pääruuissakin monessa mentiin yli kahdenkympin. Laadusta kuitenkin aivan varmasti maksettiin tässä(kin) tilanteessa, joten jos ikinä tulee tilaisuus poiketa Pirkon Pirttiin Saariselällä (ja tykkäätte erityisesti porosta ja kalasta), niin suosittelen! Tällä illallisella kyllä jaksaa hiihtää vielä viimeisen lenkin seuraavana aamuna!

Pirkon Pirtti
Honkapolku 2
99830 Saariselkä
016 668 050
pirkonpirtti@ukolo.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti