lauantai 8. helmikuuta 2014

Kalenterihaaste 2014: kirsikkakakku ja kasvissyöjän kreikkalainen moussaka


Suklainen kirsikkakakku soijakermavaahdolla

Sain joulun alla valita kahdesta ruokateemaisesta seinäkalenterista: joko Maku-lehden kalenteri tai Valion seinäkalenteri. Tykkäsin enemmän Valion kalenterissa olevista ohjeista, joten valitsin sen. Päätin samalla tehdä kalenterista uuden vuoden lupauksen ja leipoa/kokata jokaisen kuukauden ohjeen. Osa on tosi kivoja ja kuukauteen sopivia. Kuten juustoja marraskuussa, jolloin saa myös kokata hillojen tekemistä ja minttuisia kuppikakkuja toukokuussa, kun on äitien...Paitsi ettei mun äiti pidä mintusta. Drat. Noh, ei ihan mene samaan listaan italialaisen perunasalaatin- ja parmesaani-parmankinkkupasta -ohjeiden kanssa. *Sigh* Noh, lupaus on lupaus. Ja tuunaus on sallittua eli lihan ja perunat saa korvata jollain muulla.

Kakku kalenterissa

Tämä kirsikkakakku on oikeastaan ylimääräinen ohje, koska se on kalenterin etusivun takapuolella. Tammikuun ohje on munakoisovuoka, johon tuli paseerattua tomaattia, linssejä (jauhelihan sijaan), munakoisoviipaleita sekä ihanaa juustokastiketta. Ihanaa talviruokaa. ^^ 

Mutta menen siis asioiden edelle. Koska olen aikuinen niin voin ihan hyvin puhua jälkiruoasta ennen pääruokaa. ;) (Ja myös syödä sen, jos huvittaa.) Tein kirsikkakakun ensin niin mennään tässä järjestyksessä. Tein sen sekä illalliselle kaveripariskuntani luo (tästä myös postaus tulossa) että iskän 66-vuotisjuhliin. Kaksi tilaisuutta yhdellä iskulla. Ehkä vähän ikavasti illallinen kaverien luona oli ennen iskän synttäreitä, joten iskä sai jo aloitetun kakun... Noh, ajatus on tärkein. 

Meikäläisen versio

Kakkuun tulee siis suklaata pohjataikinaan (ei siis kaakaojauhetta vaan kunnon tavaraa) sekä paloiteltuja hapankirsikoita (tai tuoreita) sekä väliin ja päälle kermavaahtoa ja kirsikkahilloa. Kuten kuvasta näkyy, en koristellut kirsikkakakkua tuoreilla kirsikoilla vaan lopulla kermavaahdolla sekä kirsikkahillolla. Enkä edes itse asiassa käyttänyt tavallista kermaa vaan soijakermaa. Se ei vaahtoudu niin vahvasti kuin oikea kermavaahto, mutta maku on kyllä kohillaan. (Varsinkin, kun lisää sokeria.)

Tein myös puolikkaan ohjeen, koska ei innostanut vääntää 16-18 hengen kakkua, kun sitä syömässä olisi yhteensä viisi ihmistä. (Tai kuusi, koska ajattelin viedä sitä vielä yhdelle kaverille.) Kuvaavaa on, että ostin kuitenkin suklaata ja kermaa riittävästi koko ohjeen kakkuun. Nohh... Ei ne hukkaan menneet. ;) )

Hapankirsikat kieltämättä vähän pelotti (en edes uskaltanut maistaa niitä), mutta kakussa ne toivat juuri sopivasti kirsikkaista makua. Niiden neste sopii lisäksi loistavasti kakun kostutukseen. Nyt jopa muistin sen ja molemmille puolille, jei! :D Kakku oli siis mehevä, varsinkin seuraavana päivänä iskän synttäreillä nautittuna. Myös kaveri, jolle vein maistiaiset piti siitä. Oikein hyvä aloitus kalenterihaasteesee, siis. :)

Kirsikkakakku
ohje: Valio
16-18 annosta (eli 24 cm halkaisijaltaan oleva kakkuvuoka)

Pohja
1 dl hapankirsikoita (säilyke) tai tuoreita (käytin varmaan saman verran hapankirsikoita puolikkaasen ohjeeseen, joten en näe mitään syytä, miksei niitä voisi laittaa taikinaan vähän enemmänkin makua antamaan)
200 g voita/margariinia
200 g tummaa suklaata 
4 munaa
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vuokaan
1 rkl voita
n. 1 rkl korppujauhoja
(Itse vain voitelin vuoan ja toimi myös niin. Korppujauhot tietty estävät kakkua jämähtämästä vuokaan tehokkaammin.)

Täyte
1 dl kirsikkahilloa tai marjahilloa
3 dl hapankirsikoita (minä jätin ne omasta versiostani pois) tai tuoreita kirsikoita
1 prk (200 g) smetanaa (minä käytin siis soijakermaa myös täytteeseen)
(1/2 dl rommia tai säilykekirsikoiden lientä.) (Ai pahus, olisi tosiaan voinut lorauttaa sitä rommia joukkoon...)

Kuorrutus
1 prk (3,3 dl) kuohukermaa (tai soijakermaa)
150 g valkosuklaata
(1/2 l tuoreita kirsikoita)

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen ja hapankirsikat valumaan lävikköön. Ota halutessasi lientä talteen. Mittaa 1 dl hapankirsikoita ja leikkaa pieniksi paloiksi. Sulata voi ja suklaa esim. mikrossa alhaisella lämmöllä ja anna jäähtyä. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe.

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää hapankirsikat ja suklaaseos. Sekoita kevyesti ja lisää lopuksi jauhoseos nuolijalla varovasti nostellen. Kaada n. 3 litran vetoiseen voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan

Paista uunissa n. 50 minuuttia tai kun kakun keskelle upotettuun tikkuun ei enää tartu taikinaa. Jos pinta alkaa tummua liikaa, peitä vuoka leivinpaperilla. Kumoa kakku hiukan jäähtyneenä ja anna jäähtyä täysin ennen leikkaamista kahtia.

Valmista täyte notkistamalla smetana kulhossa ja lisäämällä siihen loput puolitetut hapankirsikat (3 dl) sekä hillo. Kostuta kakku halutessasi ja levitä täyte pohjan päälle. Nosta toinen puolikas täytteen päälle.

Peitä kakku kuvulla ja laita jääkaappiin pariksi tunniksi tai mielellään yön yli. Säilytys tasaa makuja ja kosteutta. Kuorrutteen voit valmistaa vaahdottamista vaille valmiiksi.

Kuorrutetta varten kuumenna kuohukerma ja suklaa välillä sekoittaen (kattilassa tai mikrossa), kunnes suklaa on sulanut. (Varovaisuutta, valkosuklaa kärähtää herkästi!) Jäähdytä seos hyvin jääkaapissa, vaikka seuraavaan päivään. Vaahdota jäähtynyt ja paksuuntunut kuorrute sähkövatkaimella ja levitä kakun päälle. Koristele tuoreilla kirsikoilla. 

Kasvissyöjän kreikkalainen moussaka

Ei mikään paras ruokakuva tuo ylläoleva, mutta yritä ottaa hyvää kuvaa juuri ja juuri vuokaan mahtuvasta keosta munakoisoviipaleita, tomaattista linssi-sipulimuhennosta sekä venyvää juustokastiketta. Oh, mitä ihanaa lohturuokaa talven pakkasiin. (Maistuu myös tässä loskakelissä mainiolta.)

Tämä ohje on siis virallisesti Valion vuoden 2014 kalenterin tammikuun ohje eli kreikkalainen perinneruoka, moussaka. Jauhelihaa, perunoita ja munakoisoa yhdistettynä juustokastikkeeseen. Kreikkalainen lasagne, siis. Jätin kyllä perunat pois ja tietysti korvasin jauhelihan linsseillä, koska minulla on niitä taas litra enkä halunnut käydä erikseen ostamassa soijarouhetta. Se kait olisi ollut se "paras" jauhelihan korvike koostumuksensakin puolesta. Mutta sitä nyt mentiin sillä, mitä oli.

Valmiina uuniin! Hyvä, että vuokaan mahtui

Tein tästäkin puolikkaan annoksen eli kuuden annoksen sijaan tästä riittäisi kolmelle. Katsokaa tuota ylläolevaa kuvaa ja sanokaa, riittäisikö tuosta enemmän kuudelle vai kolmelle? Kolmelle jenkille tuosta ehkä riittäisi, mutta minunlaiseni kohtuullisen pieni neiti kyllä syö kuusi kertaa. Ja aika tarkkaan kaksi litraa tuosta sainkin. Onpahan mitä ottaa töihin evääksi. ^^

Voisi luulla, että tämä on todella aikaa vievää, mutta ei se ole. Alle tunnissa tästä selviää, varsinkin, jos tekee pienemmän ohjeen. Tai ainakin se on aikansa väärti ehdottomasti. Linssit kiehuvat sen parikymmentä minsaa ja siinä ajassa voi viipaloida munakoison/munakoisot sekä silputa sipulin ja kuulottaa sen. Kun linssit ovat valmiita, voi ne siivilöidä ja laittaa sipulit ja valkosipulin kuulottumaan. Sekään linssit ja tomaattikastike sekä mausteet ja antaa hautua.... Noh, ohje tulee tuossa ihan juuri. :D 

Vaikka tätä tekisi vain puoli annosta, niin tätä kyllä syö monta päivää. (Tarttee kyllä uunivuoan, jotta saisi koko annoksen mahtumaan kerralla uuniin...) Mutta ah,se on kyllä hyvää. ^^ Munakoiso on siitä ihana vihannes, että se imee kaiken kastikkeen itseensä kuin sieni. Tärkeää on siis peittää munakoisot tarkasti muhennoksella ja juustokastikkeella. Toinen tärkeä puoli on laittaa vuoka likoamaan heti, kun ruoan on saanut siitä säilitysastioihin. Muuten sitä saa liotella päiväkausia...

Lähikuva. Onneksi tätä on vielä monta annosta pakkasessa. ^^

Kreikkalainen kasvissyöjän moussaka
alkup. ohje: Valio

6 annosta (vaikka puolitin Valion alkup. ohjeen :D)

1 keskikokoinen munakoiso

Linssikastike
3 dl linssejä
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
n. 300 g paseerattua tomaattia
(tähän kuului myös yksi liemikuutio, mutta unohdin sen itse! :D eli saa käyttää yhden kasvisliemikuution)
mausteita maun mukaan
pippuria 
suolaa
1 tl sokeria makuja pyöristämään (itse en lisännyt, mutta sen voi hyvin heittää mukaan)

Juustokastike
n. 3/4 dl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
100-125 g juustoraastetta
1/2 tl suolaa

Laita linssit kattilaan ja kaada vettä niin, että ne juuri ja juuri peittyvät. Anna kiehua n. vartti ja valuta. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen ja viipaloi munakoiso ohuiksi (n. ½ sentin) viipaleiksi ja kuutioi sipulit sekä valkosipulit. Kuullota sipuleita kattilassa pari minuuttia ja lisää sitten paseerattu tomaatti, linssit, liemikuutio ja mausteet. Anna kiehua hiljalleen 2-3 minuuttia, jonka aikana voit valmistaa juustokastikkeen. 

Mittaa jauhot kattilaan ja lisää maito pienissä erissä vispilällä sekoittaen. Anna kiehua pari minuuttia ja lisää juustoraaste. Sekoita ja kuumenna kunnos juusto sulaa. Mausta. 

Voitele iso uunivuoka ja lado siihen vuorotellen munakoisoviipaleita, tomaatti-linssipataa (tarkista maku!) sekä juustokastiketta. Kypsennä uunin alaosassa 40-50 minuuttia. Tarkista kypsyys ennen kuin otat uunista. Peitä vuoka hetkeksi foliolla ennen tarjoilua makujen tasaamiseksi. Tarjoa esim. raikkaan salaatin kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti