maanantai 11. elokuuta 2014

Toukokuun kalenterihaaste: kuppikakut kaksivärisellä kuorrutteella

Kaksiväriset kuppikakut

Huh, muuttaminen on rankkaa! Muutin juuri yhteen poikaystävän kanssaveli viime viikko meni aika lailla tyhjentäntämällä vanhaakämppääni ja lajittelemalla tavaroita paikoilleen uudessa. Hyviä puolia muuttamisessa on se, että tulee kerrankin siivottua kämppä lattiasta kattoon (tai oma äiti TARJOUTUU sen tekemään...) ja tulee heitettyä turhia kamoja pois ja laitettua loppuja myyntiin. Lisäksi tietysti se, että pääsee muuttamaan ihanan tyypin kanssa yhteen ja saa isomman kämpän. Nyt kuitenkin kirjoitan tätä vihdoin omassa kodissa (tai siis vuokrakämppähän tämä on) Kalliossa ja kaikki kamatkin alkavat olla paikoillaan. Mitä nyt lattialla on iso kasa johtoja, soittimia ja tyhjiä laatikoita...

Oli pakko vähän intoilla alkuun, vaikka tämä postauksen pointti ei olekaan muutto (enää 3 päivää!) vaan toukokuussa äidille tarjoillut Valion seinäkalenterin ohjeen mukaiset kuppikakut kaksivärisellä kuorrutteella. Tosin äidille, joka ei pidä mintusta, ei sopinut tarjota mintunmakuista kuorrutetta ja siksi alkuperäinen vihreä väri muuttui söpöksi pinkiksi.


Jos ihmettelitte että miten saa kaksiväristä kuorrutetta niin se onnistuu laittamalla pursotinpussin toiselle puolelle toisen väristä kuorrutetta ja toiselle toista. Tarkkana saa olla, mutta lopulta ulos tulee ihanaa raitaa. Pinkki on värjätty punaisella elintarvikevärillä ja ruskea kaakaotomusokerilla. Nyt tietysti tulee mieleen ihania yhdistelmiä, kun vihreä ja keltainen tai pinkki ja vaaleansininen... Loistavia pride-henkisiä kuppikakkuja näistä ainakin saisi ja hulvattomia synttärikoristeluita, etenkin lapsille. Ja miksei toki aikuisillekin lapsille. ;)


Osa näistä meni vielä iskän pakastimeen, josta heitin juuri pois loput kuorrutteesta. Liika on liikaa, vaikka on ärsyttävää heittää pois ruokaa. (Herkuista puhumattakaan.) Sulattamisen jälkeen olisi sitä kuorrutetta siltikin voinut syödä! Mutta ehkei sentään enää... Täytyy kehittää jotain noista toukokuusta asti pakastimessa muhineista muffineista. Vielä on kesää jäljellä, joten kenties voisin leikata yhden leivoksen kahtia ja laittaa väliin jäätelöä. Viimeisten lämpimien päivien kunniaksi, ennen syksyn ihanaa kirpeyttä ja lämpimien ruokien (ja juomien) aikakautta. 

Ohje Valion seinäkalenterista. Mintun sijaan voi tosiaan käyttää muita makuaineita ja vihreän sijaan muita elintarvikevärejä. 



Vuohenjuusto-parsa-avokadomunakas
Huijasin, ei posti vielä ole loppu! :) Pakko hehkuttaa ihania keväisiä ruokia, joita tehtiin äidin kanssa äitienpäivälounaalla eli munakasta, jossa on kaikki ihanat keväiseen ruokaan sopivat aineet: avokadoa, parsaa ja vuohenjuustoa. Katsokaa nyt tuota värimaailmaa! Keväällä tekee mieleni syödä vihreää ihan vain siksi, että pitkän talven jälkeen silmäkin haluaa nauttia vihreästä. Ja suu kiittää. 

Koska parsa kallistuu näin syksyä kohden ja se on mielestäni muutenkin vain sesonkiruoka keväisin, voisi ihan hyvin silti joku aamu tekaista avokado-vuohenjuustomunakkaan. Meinasin kirjoittaa että "viikonloppuaamu", mutta arkiaamunahan sitä vasta pitäisi tehdä loistavia aamiaisia. :)

Parsarisotto
Äiti teki myös suussasulavaa parsarisottoa. Olen luvannut itselleni ja poikaystävälleni kokeilla tänä syksynä risoton tekemistä. En tiedä, tulenko onnistumaan siinä yhtä hyvin kuin äiti, epäilen, mutta jostain se on aloitettava. Ja tästä lähin aion myös tehdä tätä herkkua joka kevät. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti