sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Piirakka on pikaruoka

Lisää kokoelmapostauksia! Viimeksi puhuin leivästä, nyt piiraasta. Piirakka on mielestäni yksi terveellisimmistä pikaruoista hyvin täytettyjen leipien sekä terveellisten smoothieiden lisäksi. Jos vielä käyttää pakastetaikinaa, niin eniten aikaa menee taikinan sulamiseen sekä piirakan paistamiseen, kuin itse tekemiseen. Piirakkahan on oikeastaan kuin pizza, mutta taikinaa ei kohoteta ja pohjataikina on hyvä ensin esipaistaa. Mutta muutoin molemmat voi täyttää aika lailla samalla logiikalla. Ja samalla logiikalla saa aikaan terveellistä täysjyvästä, vihanneksista ja vähärasvaisista aineksista tai sitten epäterveellisempää vehnäjauhoista ja liiasta juustosta.

Vuohenjuusto-pinaattipiirakka
Piirakka on aivan loistava illanistujais- tai bileruoka. Isommalle porukalle voi tehdä vuoan sijasta koko pellillisen. Itse käytän suolaisiin piirakoihin aina täysjyvävehnäjauhoja ja/tai ruisjauhoja, koska miksi ei ahtaisi itseensä samalla enemmän kuituja, kuin vähemmän. Piirakathan ovat myös loistava tapa "piilottaa" vihanneksia herkullisen (ruoka)kerma-munaseosen alle, jos on syytä olettaa, että muuten ne eivät mene alas. 

Yllä on kuva yhdestä aikas herkullisesta piiraasta: vuohenjuusto yhdistettynä pinaattiin. Käytössä oli muistaakseni pakastepinaattia, mutta koska nykyään ei tuoretta pinaattia edes tarvitse ryöpätä, niin miksi ostaa pakastetta kun voi silputa joukkkoon tuoretta. (Tai itse olen ainakin vain huuhdellut tuoreen pinaatin jo pitkän aikaa ja edelleen ollaan täällä. Katsotaan sitten joskus, että mitä pitoisuuksia siitä nousee.)

Joku ehkä pudistelee päätään kaupan valmiille ruokakermoille, jossa on vähän rasvaa ja enemmän vettä ja muita mahdollisia outoja aineita, mutta olen vain ihastunut Valion maustettuihin ruokakermoihin, kuten kolme sipulia, kolme juustoa, Kippari(r)-savujuusto... KYLLÄ, ainahan sitä voisi ostaa savujuuston erikseen ja raastaa sitä pinnalle ja käyttää oikeaa kermaa ja niin päin poispäin... 

Sienipiirakka
Olen lakannut ostamasta kaupan pakasteruistaikinoita ja vain tehnyt omaa. 2,5 desiä ruis- tai täysjyvävehnäjauhoja, 100 g rasvaa, 1/2 tl suolaa ja tarvittaessa pari ruokalusikallista vettä. Makean taikinan saa, jos lisää suolan sijaan 1 rkl sokeria. Tosin minun piirakkavuokani vaatisivat yleensä vähän enemmän taikinaa, mutta sittenpähän lisää jauhoja ja lisää rasvaa samassa suhteessa.

Täytevaihtoehtojahan on niin paljon, kuin kaupassa aineksia. Tänäänkin itse asiassa paistoin piirakkaa, tosin ranskalaistyylistä galette-piirakkaa, Ja ehkä hivenen aikaa vievemmällä täyteaineella eli kurpitsalla, jossa aikaa vei lähinnä sen uunissa paistaminen ja sen aikanahan voi touhuta vaikka mitä. Mutta siitä postauksesta tuonnempana...