maanantai 16. maaliskuuta 2015

Kotitekoiset Snickers-patukat synttärilahjaksi

Kaveri juhli synttäreitään viime vuoden marraskuun lopulla ja päätin tehdä hänelle tapani mukaan ruokalahjan. Ruokalahjojen ideointi ja teko on erityisen kivaa, koska silloin täytyy miettiä leivontaa eri näkökulmista: a) mahdolliset allergiat b) lopputuloksen hieno ulkonäkö c) kuljetettavuus juhlapaikalle. Ekstrajännitystä saa, kun on jo päättänyt mitä tekee ja tekopäivänä, tyyliin juuri ennen ostoksille menoa muistaa kysyä juhlakalulta, että olikos sinulla jotain ruoka-allergioita...

Snickers kinuskin peitossa
Onneksi kaverini ei ollut allerginen pähkinöille, sillä halusin tehdä hänelle Snickers-patukoita! Tai paloja, miten sen nyt ottaa. Kotitekoisten suklaapatukoiden ohjeita on netti tietysti pullollaan Snickers-patukoista meille hieman tuntemattomampiin Reases Peanut Butter Cups -herkkuihin. Pitäisikö tänä vuonna kokeilla tehdä myös Mars-, Bounty- ja Reases-herkkuja? Kyllä pitäisi!


Mutta asiaan. Kaikkihan varmaan tietää, mistä Snickers koostuu. Maapähkinöistä, nugaasta (tai ainakin sen tyyppisestä valkoisesta tahmeasta massasa), karamellista ja suklaasta. Siis kaikesta ihanan rasvaisesta ja sokerisesta. Mutta hei, maapähkinöissä on proteiinia! :D No ei, ihan oikeasti, nämä ovat melkoinen over kill...

Kaikista mahdollisista Snickers-ohjeista en edes valinnut kenenkään bloggaajan versiota vaan menin suoraan jenkkiläisen sokerivalmistajan sivuille. (Tosin tämä ohje on varmaan monenkin bloggaajan testaama...) Siinä ei nougaa-tyylinen kerros saadaan aikaan vaahtokarkkitahnan ja maapähkinävoin avulla. Oh boy, että sitä sekoitusta on kiva sekoittaa tomusokerin kanssa, kun lastaan tarttuu enemmän massaa, kuin mitä jää kippoon sekoitettavaksi ja tomusokeri pöllyää joka puolelle... Mutta on se hyvää! Huh. Yksi lusikallinen ja sen TUNTEE, kuinka haima kääntää insuliinin erityksen täysille.

Maapähkinät voi HAISTAA
Karamellikerros tehdään karamelleja sulattamalla. Ehkä voisi juuri ja juuri ostaa valmiissa purkissa tiivistemaidosta tehtyä karamellia, mutta itse en sentään ostaisi kinuskikastiketta tähän. Ei ole sama juttu. Ja jos ostaa esim. pehmeitä karamelleja, niin ei tarvitse keitellä kauaa versus jos ostaa niitä kovia. 

Ja siis katsokaa nyt tuota kuvaa yllä: et VOI vain olla ottamatta yhtä palaa, vaikka olisit vannonut, että annat kaikki kaverillesi lahjaksi. Hupsista, ei ole tarpeeksi isoa laatikkoa, johon mahtuisi kaikki palat, no voihan sentään!

Nämä on sitten säilytettävä jääkaapissa, mielellään käytettävä myös aika ajoin pakkasessa, sillä muutoin karamelli lähtee juoksemaan ja koko komeudesta tulee pelkkää sotkua. Mutta hyvää sotkua... Nämä onneksi säilyivät lyhyen matkan kaverille asti. Ja säilyi niitä kotona myös poikaystävälle asti. 

Leikkasin nämä ehkä hieman liian isoiksi, koska uskon, että silmät välittävät näistä tiedon myös haimalle, jotta se osaa varautua tuohon sokerin määrään... Käytin tähän suolattuja maapähkinöitä ohjeen vastaisesti, koska makean ja suolaisen yhdistelmähän se vasta addiktoivaa onkin (kiäh, kiäh...), mutta ajattelin myös, että pieni suola auttaisi edes vähän  taittamaan makeutta. Olisi voinut varmaan ripotella merisuolaa myös kinuskin päälle. Ensi kerralla voisi kokeilla myös vielä tummempaa suklaata. Vai onko se vain huonompi asia, että näitä voisi kenties syödä enemmän, kun eivät tunnu niin makeilta? :D

Kaveri tilasi näitä jo seuraaviin illanistujaisiin. Tosin sinne voisi kokeilla tehdä version manteleista, koska pidän niistä enemmän. Tai cashew-version. Ja voisi lopettaa laiskana olemisen ja jauhaa itse oman pähkinävoinsa. Tuskin nyt sähkönkulutuskaan nousisi niin paljon, etteikö tulisi halvemmaksi kuin valmiiksi ostetut (kahdeksan euroa/200 grammaa). Eikä ainakaan tähän ohjeeseen mennyt kuin kuusi ruokalusikallista. 

Resepti Imperial Sugarin nettisivuilta tai kokeile onneasi Googlen kautta.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Syntymäpäiväillallinen Kynsilaukassa

Kynsilaukka est. 1987
Viime marraskuussa synttäripäivä osui maanantaille. Mikä onkaan parempi päivä aloittaa viikko (ja päättää kahden päivän synttärijuhlintaputki), kuin mennä juhlistamaan virallisena päivänä ravintolaan vanhempien kanssa. Ehdotin että mennään Kynsilaukkaan, joka on nähnyt päivänvalon myöskin vuonna 1987 ja jossa olimme viimeksi käyneet viisi vuotta sitten eli vuonna 2009 täyttäessäni 22. Aika rientää! 

Ravintola oli hämyinen, varsinkin marraskuussa, mutta onneksi olen vihdoin tajunnut, että kuvien valoisuutta VOI säätää jälkikäteen, varsinkin Photarissa. o_O Vanhaksi olen tullut, kun aivot ei enää toimi... 

Mutta asiaan. Ravintolassa siis nimensä mukaisesti on valkosipulia vähän joka ruokalajissa. Alkuun tarjoilija tarjoaa tummaa ja vaaleaa leipää ja kyytipoikana tietysti voita tai valkosipulista levitettä. Ja kokonainen purkillinen valkosipulinkynsiä alkupaloiksi. Äiti hillitse itsensä aika hyvin.

Vuohenjuustosalaatti
Alkuruuaksi valitsin vuohenjuustosalaatin. Melkoisen kokoinen annos alkuruuaksi, mutta hyvältä se maistui! Eipä ainakaan oltu pihistelty vuohenjuustossa. Bonuksia myös cashew-pähkinöistä. Pitäisi varmaan alkaa pitää kirjaa, että mitä viinejä juotiin... 

Bouillabasse
Pääruuaksi tilasin bouillabassen eli merenelävistä koostuvan keiton. Oli kalaa, simpukoita, iso katkarapu (jotka ovat aina hankalia kuorineen, saatika sitten keitossa...), krutonkeja... Hyvää!


Äiti ja isä taisivat molemmat tilata siikaa. Heidän alkupaloistaan en ottanutkaan kuvaa, mutta iskä ainakin tilasi etanoita, kuten aina, kun niitä on listalla.

Valkosipulijäätelö
Listalla oli valkosipulijäätelöä. Must. Have. Garlic. Ice Cream. Eikä se nyt tietenkään maistunut siltä, kuin vaniljajäätelöpalloon olisi tungettu kokonainen kynsi vaan valkosipulin maku oli melko vieno. Sitä sai melkein jopa hakea; olisi ehkä voinut hieman enemmän maistua, kun kerran sitä siihen oli laitettu. Tai omasta mielestäni vaniljajäätelö vain on niin tylsää, että siihen saa tunkea vaikka mitä lisämausteeksi.

Tiramisu
Iskä ja äiti tilasivat molemmat tiramisut. Suussa sulavaa ja kermaista. 

Jos mietitte, miksei tässä jutussa ole hintoja, niin en ole voinut niitä tarkistaa ravintolan nettisivuilta. Kynsilaukkaa ei nimittäin enää ole! Ravintola sulki ovensa tammikuun lopussa, kun perheravintola ei saanutkaan toiminnalleen jatkajaa eikä uusi omistaja sitten ollut kiinnostunut siitä. Nyyh! Aika ironista, että ravintola kuopattiin 27-vuotiaana... Maaginen ikä, jolloin moni rock- ja pop-tähtikin on lähtenyt täältä.

Oli kuitenkin hienoa, että ehdimme käydä siinä vielä viimeisen kerran, sillä ruoka oli hyvää (molemmilla käyntikerroilla) ja palvelu ystävällistä sekä asiantuntevaa. Enkä ole missään toisessa ravintolassa nähnyt hammastikkua vessassa! Siellähän niiden käytön tarpeen helpoiten huomaa ja voi käyttää peiliä, toisin kuin pöydässä. Genious. Tai ehkä tämä on jo käytössä muissa ravintoloissa, mutta en vain ole käynyt sellaisissa.

Yksi ikoninen ravintola on nyt poistunut Helsingistä. Muutaman vuoden toimineita rafloja ei pääse suremaan, mutta pidempiaikaisten poismeno on aina haikeaa. Varsinkin, kun itse on käynyt ja nauttinut. Ja onko Helsingissä nyt sitten enää yhtään itseni ikäistä ravintolaa?!

Kynsilaukka, in memoriam, 1987-2015.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Sandron sunnuntaibrunssi


Heti alkuun HUH! Ensinnäkään en ole ehtinyt koulu- ja työkiireiden (aloitin kuukausi sitten huippuduunin!) takia bloggaamaan lähes kuukauteen ja sitten olin työjuttujen takia nähtävästi onnistunut rassaamaan Google+-tiliäni niin, että kaikki blogini kuvat olivat saaneet "ei saa jakaa" -leiman. Woops. Jaetaan kaikki, missä vaan, milloin vaan, kunhan ette kadota niitä blogistani! Nyt kuitenkin näkyy taas. Ja bloggaankin taas, jei!

Olen siis ainoana graafisen suunnittelun linjalta mukana vapaaehtoisesti tekemässä koulun (HEO) multimediaprojekti Trombitin uutta visuaalista ilmettä. (Uusi ilme ei siis vielä livenä.) Olen vääntänyt nyt 1,5 viikkoa logoa, headeria, pressikorttia, FB- ja Twitter-kuvia... Lisäksi olen siis vääntänyt harjoitteluna aloittelevalle start upille visuaalista ilmettä logoineen, käyntikortteineen ja raporttipohjineen ja ollut nyt kaksi päivää viikossa (tästä viikosta alkaen kolme) päivää töissä. HUH! Ihmekös tuo, jos blogi jää vähän jalkoihin kun pitäisi yrittää liikkuakin.

Varmasti Helsingin parhaita brunsseja
Mutta nyt aikatauluhuolet sikseen ja kelataan takaisin viime vuoden puolelle eli yhdeksänteen päivänä marraskuuta. Täytin vuosia 10. päivä ja olin puhunut poikaystävälleni koko syksyn, että haluan lahjaksi Sandron brunssin. Joten so be it. Varaus tehty ja synttärijuhlien jälkimainingeissa olikin mukavaa mennä syömään maha täyteen. Ja jatkaa sitten vielä iskälle isänpäivänjuhlintaan... Mikä herkutteluviikonloppu!


Jälkiruokapöytä heti ekana oven vieressä.
Sandro tarjoaa itämaista settiä (nettisivujen mukaan "Marrakesh maddness") sunnuntaibrunssillaan melkein kolmeenkymppiin. Kävimme viime vuonna, joten en enää ole varma, että onko hinta noussut tähän päivään mennessä. Skumppa hintaan sisältyi ainakin vielä viime vuonna.

Mitäköhän kaikkea siellä tarjottiin... Yritän muistella kuvista parhaani mukaan, mutta totta kait se on koettava itse. Nyt kun heillä on myös paikka etelämmässä!


Erilaisia salaatteja ja tahnoja ja muita ihania herkkuja kylmien alkupalojen pöydässä. Ja ihanaa pehmeää sahramileipää. ^^


Tahinia, jotain, öh, punaista tahnaa, raita-jogurttikastiketta, moxzzarella-salaattia, oliiveja... Jono kiemurtelee ruokien ohi pöydän ympäri samalla, kun osa vielä jonottaa ruokaa, joten ruuhkalta ei voi välttyä. Lisäksi paikassa on turkasen kuuma!


Vannon, että tämä oli isoin annos, vaikkei jäänytkään ainoaksi lautaseksi... Katkarapuja, kylmäsavulohta, goji-marjoja, parsakaalisalaattia, marinoituja porkkanoita... Oli siellä myös juustoja ja hillojakin. Sekä jogurttia. Ja mehuja. Ja paljon lapsia, koska isänpäivä.

Isänpäivä on globaali juttu.

Jälkkärikavalkaadi

Jälkkäreitä! Ehkä kuumuus (ja eilisen riennot, vaikka ihan vain kotona oltiinkin) aiheutti sen, ettei maistunut niin paljon, kuin olisin odottanut. Mutta täytyy myös myöntää, että jälkkärit olivat pettymys ja mieluummin söin sitä sahramileipää. Herkut olivat suurimmaksi osaksi kuivia, paitsi (ei kuvassa näkyvä) baklava.

Lisää ruokaa!

Leikkeleitä
Pääruokaakin oli, jonkinlaista lihaa, mutta tyydyin vain katselemaan sitä poikaystävän lautaselta. 


Lisää jälkkäreitä
Tosiaan, harmillisen kuivaa settiä nämä aterian päätökset, mutta eipähän ainakaan tullut ylensyötyä makeaa. Olisihan se ollut aika kaameaa, jos olisi näitäkin maistanut jokaista (paitsi noita hyytelökakkuja, joihin on varmaan käytetty liivatetta).

Kas, olivathan ne lämpimätkin ruoat täällä.

Sahramileipä, yrttivoita ja kylmsavulohta
Mutta tässä se vasta oli loistava aterian päätös: sahramileipää, yrttivoita ja kylmsavulohta. Parhaat asiat ovat usein yksinkertaisia. (Vaikka sahrami nyt ei niin yksinkertainen mauste olekaan...)

Jälkkäreistä huolimatta, suosittelen! Pitänee tässä mennä katsastamaan sen Sandron Tehtaankadun paikka myös, Ja itse asiassa, lauantaisin tarjolla on Vegan & Veggie Garden Menu, joten sekin on pakko tässä käydä testaamassa. 

Sandro